keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Kuppi teetä ja empatiaa

Jälleen kerran oli hiljainen hetki, jonka käytin lukemalla erään 'kohtalotoverin' kirjoituksia. Eipä ole empatia vielä ihan tyystin kadonnut sisältäni, koskapa sain kyyneleet silmiini niitä ajatuksia lukiessani. Tosin rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että osa niistä kyynelistä tuli varmaan itsesäälistäkin. Tuossako minäkin olen jonkin ajan kuluttua ? Miten sen voisi ennaltaehkäistä ?

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kevään pikku apulainen

Se olen mie !

Kulkiessani turuilla ja toreilla tallon hajalle lumikokkareita. Ajellessani kaduilla ja kujilla en suinkaan väistele teillä olevia lumikasoja, vaan päinvastoin oikein tähtäilen niihin, jotta voin hajottaa ne pienemmiksi ja siten avittaa kevään ja auringon työtä.

Kevät oli tänään täällä.

Eläimellistä päättämättömyyttä

Kuinka hemmetin vaikeaa voi nyt olla yhden pesän rakentaminen ?!?

Katselin virolaisen merikotkan pesänrakennuspuuhia ja nauroin vedet silmissä, kun se koukkunokka siirteli yhtä ja samaa risua pesän reunalta toiselle ainakin 10 minuuttia putkeen eikä siltikään oikein näyttänyt tyytyväiseltä sen loppusijoituspaikkaa katsellessaan. Koukkuun jäin.

Tässä hupia muillekin.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

LIAMK:sta inspiroituneena

"Mistä tietää, että kämppää remontoi gynekologi ?
- Se tapetoi postiluukun kautta."

*huokaus*

Ihan liian vanha vitsi, mutta tuli mieleen, kun ajattelin yhden DInsinöörin sormia, jotka olisivat täydelliset just gynekologille. No, on ne muutenkin.

Meili vuoden takaa

Joskus siivotessa voi löytää jotain mukavaa. Taitettu paperi tyhjien muovitaskujen seassa. Jo ojentui käsi kohti Tuhottavat -laatikkoa, mutta avasin kuitenkin arkin. Vanha, luettu ja vastattukin, meili noin vuoden takaa.

Kannatti lukea uudestaan. Asiat kehittyvät ja vaikeat ajat jäävät taakse. Huomasin.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Suklaasydän, tinakuoret...

YYYYYYööööööööK !

No, mutta kuka käski mennä virpomaan ja syödä drittelin suklaata ? Jonka jälkeen tietysti hiukoi ja piti syödä jotain suolaista... jonka jälkeen taas pystyi vähän maistelemaan hedelmänameja... jonka jälkeen voileipä tuntui hyvältä ajatukselta... jonka jälkeen pari tipu-marmeladia maistui taivaalliselta... jonka jälkeen pari..kymmentä pistaasi-pähkinää vei imelyyden suusta... jonka jälkeen...

YYYYYYööööööööK !

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Piiskaa, anna mulle piiskaa...

Vitsalla. Pajuvitsalla. "Virvon, varvon..." jne. Persettä myöten lumihangessa, koska hanki ei kanna meikäläistä enää. Ympäristörikos: pajun sukupuuttoon saattaminen. Pikkarit märkänä. Monestakin syystä. Mm. nauramisesta. Ystävättären herkkuruuan voimalla helvetillinen määrä koristeltuja risuja. Kilahduksia kakaroille. Täydellistä yhteisymmärrystä. Naurua, naurua ja vielä vähän lisää naurua kaiken vitutuksen keskellä. Voiko nainen enempää toivoa ?

Komppaa ja symppaa, mutta älä kritisoi

Onhan se ihan luonnollista, että jokainen on omasta mielestään oikeassa ja haluaa näkemyksilleen vahvistusta muilta, mutta onko keskustelussa mitään järkeä, jos toinen ei saa esittää omaa mielipidettään tai näkemystään asiasta. No, eipä ole.

Onkohan se niin, että henkilö, joka on epävarma omista mielipiteistään ei hyväksy poikkeavia, vastakkaisia näkemyksiä asiasta. Hän vain haluaa tukea mielipiteilleen, koska ei pysty käymään niistä sellaista keskustelua, jossa joutuisi puolustamaan kantaansa. Hän ehkä tietää, etteivät hänen perustelunsa ole kovin vahvalla pohjalla ja siten helposti kumottavissa, muttei halua sitä myöntää edes itselleen. Useinhan se on niin, että läheltä ei näe kokonaisuutta samalla tavalla kuin miten sen joku toinen, kauempaa, puolueettomasti ja ilman tunneaspektia, näkee. "Ei näe metsää puilta", siis.

Ei ole mukavaa seurata sivusta, kun toinen kulkee silmät kiinni kohti rotkon reunaa, mutta eipä siinä ole paljoa tehtävissä, jos toinen ei suostu edes kuuntelemaan muiden mielipiteitä. Pitäisiköhän sitä vain itsekin ummistaa silmänsä ja olla niin kuin mitään ei tapahtuisikaan. Se on niin yleistä tänä päivän. "Jokainen pitäköön huolta omista asioistaan." "Ei liikuta minua." "Itsepähän kärsii seurauksista." Jne. Näitähän riittää.

Miten vitutus lähtee ?

Työasiat jaksavat vituttaa heti lauantaiaamusta. Hienoa, todella hienoa. Kumpi on parempi tapa ? Olla kuin mitään ei olisikaan, nollata mieli ja olla miettimättä koko paskaa vai miettiä, pohtia, pähkiä ja oikein piehtaroida siinä vitutuksessa niin kauan, kunnes siihen kyllästyy ? Tai kunnes vetää ranteet auki. Joopa, joo.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Yksi on joukosta poissa...

Jotenkin mä aavistin, että tänkin on joku jossain ihan virallisesti testannut. Ja oikeassa olin. Mutta olen kyllä voittajasta ihan eri mieltä.

'Voittaja.'

Ja taas rankkaa yleistystä...

MIEHET OVAT KUIN...

1. Miehet ovat kuin... laksatiiveja:
ne ärsyttävät kaiken paskan ulos Sinusta.

2. Miehet ovat kuin... banaaneja:
mitä vanhemmaksi ne tulevat, sen vähemmän kiinteitä ne ovat.

3. Miehet ovat kuin... sää:
et voi tehdä mitään muuttaaksesi sitä.

4. Miehet ovat kuin... sekoittimia:
tarvitset yhden, muttet ole aivan varma, miksi.

5. Miehet ovat kuin... suklaapatukoita:
makeita, pehmeitä ja yleensä menossa suoraan lantiollesi.

6. Miehet ovat kuin... mainoksia:
et voi uskoa sanaakaan siitä, mitä ne sanovat.

7. Miehet ovat kuin... hallituskumppanuuksia:
niiden kypsyminen kestää niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkään.

8. Miehet ovat kuin... ripsiväri:
juoksevat yleensä karkuun ensimmäisen tunteenpurkauksen jälkeen.

9. Miehet ovat kuin... popcornit:
ne saavat Sinut kylläiseksi, mutta vain hetkeksi.

10. Miehet ovat kuin... parkkipaikat:
kaikki hyvät on varattu ja loput ovat invoja.

11. Miehet ovat kuin... laavalamput:
hauskoja katsella, mutta eivät kovin kirkkaita.

12. Miehet ovat kuin... lumimyrsky:
et koskaan tiedä, milloin ne ovat tulossa, kuinka monta senttiä saat, tai kuinka kauan se kestää.

FLIRTTIÄ !??!!

Kevät on saapunut ja testosteroni virtaa kohisten suonissa, huomaan. Vieras mies flirttaili, todennäköisesti se oli sitä, minulle hississä ! Olin varmasti ällistyneen näköinen, koska olin äärettömän ällistynyt moisesta käytöksestä. Sitä harvoin, tuskin koskaan, kohtaa tässä talossa. En valita, hämmästelen vain.

Se on tää mun ponkkari. Ei oo muuta selitystä.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Päivän naurut

Minulla on onni saada joka päivä ainakin yhdet kunnon naurut. Tänään niitä on ollut hieman useampiakin. Koska naurua ei ole maailmassa koskaan liikaa, laitan ne tännekin muistutukseksi elämän koomisuudesta.

Tässä ensimmäinen ja toinen linkki hauskoihin hetkiin. Olkaa hyvät !

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Mille alkaisin ?

Inhoan tuota sanontaa, mutta totuus on, että nyt olisi 2 tuntia aikaa tuhlattavaksi miten päin vain. Joten mi...täköhän tekisin ? Taidan katsoa pornoa. Juu, siis miksei 78-vuotias mummeli voisi katsoa pornoa ? Minä ainakin voin ! Tai sitten kuunnella klassista. Tai ehkäpä yhdistän nautinnot ja katselen ja kuuntelen niitä yhtä aikaa. Ketsuppia piparille.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Absoluuttinen totuus

Vaiko apsoluuttinen. Minusta, meistä, kaikista. Keitä me olemme ? Kuka Sinä olet ? Kuka minä olen ?

Ei kai kukaan tosissaan usko, että minä olen Justiina, Justiina Puupää. Minähän voisin olla vaikka Pekka Puupää. Susi lammasten vaatteissa. No, ehken sentään. Mutta voisin olla vaikkapa... 75-vuotias eläkeläisrouva Kemijärveltä. Tai 16-vuotias lukiolaistyttö Turusta. Tai 34-vuotias yhdeksän lapsen lestadiolaisäiti Pohjanmaalta. Tai 57-vuotias maatalon emäntä Savon sydämestä. Tai... Ihan kuka vaan. Sinä et sitä tiedä. Fiktiota voi kirjoittaa kuin se olisi faktaa ilman, että kukaan sitä erottaa palturiksi.

Toiset purkavat koko elämänsä tänne Bstaniaan. Toiset vain osan. Jotkut vain osan eikä siitäkään kaikki ole välttämättä totta. Totuutta kaunistellaan tai todellisuutta liioitellaan. Kaikki mahdolliset vaihtoehdot ovat olemassa. Sinä vain et tiedä, mikä niistä on se totuus. Tai ehkei sitä ole ollenkaan.

Miksi muuten blogeja kirjoitetaan ? Siksi, että niitä lukisi joku muukin kuin kirjoittaja itse. Jos kirjoittaisimme vain itsellemme, ei Blogistaniaa olisi olemassakaan. Word ajaisi saman asian, vai mitä ?

Venähtänyt mittarimato

Aiiiii, saatana ! Auuuuh !! Hitto soikoon, että sattuu ihan joka puolelle !

Tän siitä sitten saa, kun viettää kivaa tuntitolkulla. Hemmetti ! Onks mulla yhtään paikkaa, johon ei sattuis ? No, 'sinne' ei satu, ihme kyllä. Ja kielikin tuntuis olevan kondiksessa, toisin kuin eräällä, kuulemma. Niin, ja tais sillä olla jotain ruhjeita jossain muuallakin... Ei, hitto ! En kyllä usko tätä todeksi. Eikä sen puoleen kyllä kukaan muukaan, jos viitsisin kertoa. Siksi ei kannata edes yrittää. Mutta tota iltaa onkin sitten kiva muistella vanhainkodissa. "Toista se oli silloin minun nuoruudessani, kun naida napsuteltiin niin, että kaikki paikat olivat ruvella. Ei näistä nykyajan nuorista ole siihen, ei ole... Hih, hih, hih..." Joo... Hieno homma tosiaan. Mutta nyt ei kyllä naurata tippaakaan. Hyvä, kun pääsin sängystä ylös ilman jotain perhanan vinssiä ! Portaat ei tuu tänään onnistumaan, se on varma se. Luulis riittävän tota laatua vähäksi aikaa. Vaikka on se kyllä niin namu, että kyllähän mä voisin jatkaa vaikka jo tänä iltana... No, niin varmaan, joo. Näkis vaan. Ei kyllä tosiaankaan ainakaan näillä lihaksilla !

No, tulipahan sekin todistettua, että seksiä voi harrastaa helposti puol vuorokautta putkeen, kunhan vaan löytyy sopiva leikkikaveri. Ja toi mun on kyllä niiiiiiin sopiva... Kaikin puolin. Mun muru...

:-)

"Kyllä, olen hyvin onnekas - mutta
minulla on siitä oma teoriani. Olen
huomannut kokemuksen ja
havainnoinnin kautta, että kaitselmus,
luonto, Jumala tai se, mitä minä
kutsuisin luomisen voimaksi, näyttää
suosivan ihmisiä, jotka hyväksyvät
elämän sellaisenaan ja rakastavat sitä
ehdoitta..."

-Arthur Rubinstein

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Ihon itku

"Mun on pakko mennä nyt."

Käytävä on hiljainen. En saa sanottua mitään. Sanat, joita ei ole, juuttuvat kurkkuuni. Milloin tapaamme uudestaan ? En kestä eroja.

Hissi saapuu ja avaa ovensa. Jalkani toimivat refleksinomaisesti. Koska hissi saapui ja sen ovet avautuivat, on jonkun mentävä sisään. Miksi sen pitää olla minä ? Korvissani suhisee. Hänen huulensa liikkuvat, mutta en kuule, mitä hän sanoo. Ehkäpä se on vain hyvä. Käännän hänelle selkäni. En voi katsoa häntä silmiin. Ikävä iskee ennen kuin ehdimme edes erota.

Oliko tämä ilta virhe ? Naurahdan. Ajatus, että se olisi ollut virhe, tuntuu pähkähullulta. Koko ilta oli kenties oikeinta, mitä koko vuonna on välillämme ollut. Tai aidointa ainakin. Taas yksi asia, jota en ikinä vaihtaisi pois. Muisto, joka ei haalene koskaan. Jotain, jota haluan enemmän, kuin mitä uskoin koskaan voivani haluta. Tällä hetkellä.

Ehkä iho unohtaa. Jonain päivänä. Viimeisenä.

(*)

"Muista olla iloinen
kun sinulla on onnea.
Toden totta, jos et ole
iloinen, et ole oikeasti
onnekas."

-Henry Van Dyke, Fisherman's Luck

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Planeetat katossa

"Mikä toi on, mikä on tuolla katossa ?"

Siis, täh ?!? Mikä hiton kysymys toi nyt oikein on ? Eihän siellä ole muuta kuin toi lamppu, plafondi. Tässä on nyt joku kompa. Pakko olla. Mutta mikä ? Mä en nyt just jaksais... Äsken siellä oli kyllä kaikki universumin tähdet ja tais siellä olla muutama planeettakin kuineen joukossa. Uuuuuhh... Voi, luoja, mikä mies ! Miten se sen teki ? Mä luulin, että mä räjähdän. Mun nenäkin on ihan hiessä. Ja se kokeili sitä sormella. Hassu. Luulikohan se, että mä teeskentelen ? No, tuskin sitä nyt kukaan olisi voinut luulla feikkaamiseksi. Tai mistä mä tiedän, mut en todellakaan teeskennellyt !

Montaks minuuttia siinä nyt sitte oikeen meni ? Ei tosiaankaan kovin montaa, kun vaatteet alkoivat kuoriutua ensin multa ja sitten siltä. Vai oliks se noin päin ? Siis kyllähän mä aavistin, että se voisi käydä tosi kuumana, mutta en mä kyllä oikeesti voinu kuvitella, että noin kuumana. Mut en kyllä valita tippaakaan ! Ei mua varmaan kukaan oo koskaan halunnut tolla tavalla. Se oli ihan älyttömän kiihottavaa, kun tuntui, että sen piti päästä heti näkemään ja koskettamaan ja maistamaan. Ettei se voinu oottaa yhtään. No, en kyllä mäkään ei sen puoleen, mutta siltikin. Ajattelin, huolimatta kaikista niistä meidän aikaisemmista puheista, että kyllä se nyt kuitenkin hillitsee itsensä, vaikka vaan mun kiusaksi, mutta ei se kai sitte voinukaan hillitä. Ja kyllä mä sen tosi hyvin ymmärrän. Hitto ! Se oli se hetki, josta oltiin puhuttu sata kertaa ja mietitty tuhat. Tai mä ainakin olin miettiny sen tuhat kertaa, varmaan sekin nyt muutaman kerran ainakin. Se oli ensimmäinen hetki ja tilaisuus, kun oltiin vaan kahdestaan neljän seinän sisällä rauhassa kaikilta muilta. Ja kun aika nyt on kumminkin rajallinen, niin eihän tästä voi tuhlata sekunttiakaan mihinkään kursailuun ! Joo, se olis ollu kyllä tosi hölmöä ruveta jotain pelleilemään, kun kumpikin tiesi, mitä vain ja ainoastaan molemmilla on mielessä.

Uuuuhh... Voi ei, apua, ihan mieletöntä ! Monesko kerta se jo oli ? Miten se voi olla tollanen ?!? Hitto, se on varmaan päättänyt näyttää vanhalle eukolle, miten nuoret miehet pystyy ja ottanu jonkun sinisen napin ja nyt se pöllyttelee mun höyheniä ihan tosissaan. Eihän tota kuntoa voi nyt muuten mitenkään selittää. No, ei oo, kyllä mä sen tiedän, mutta on toi nyt ihan käsittämätöntä. Oliks mun nuoruudessa miehet tollasia ? No, ei ollu !! En oo tollaseen törmännyt ikinä. Siis ensin me peuhataan niin, että lakanat on solmussa. Sitte pieni lepohetki ja taas se on valmiina. Ja kuinka mones kerta toikin nyt oli nyt kuuden tunnin aikana ? No, varmaan just kuudes kerta. Tai jotain. Mä oon jo ihan laskuissa sekaisin. Ja mäkin. Siis oikeesti. Joku rajahan mullakin on ollu. Niin, ollu, mut onko enää. Ainakin ne rajat on nyt kaikki ylitetty moneen kertaan. Käsittämätöntä. Enhän mä nyt oo koskaan voinu rakastella tuntitolkulla putkeen, mutta tän 'nuoren orin' kanssa mulla ei oo mitään vaikeuksia. Joo, no, katsotaan sitte huomenna, millanen kävelytyyli mulla on, mutta se on sen ajan murhe. Nyt ei kyllä ole mitään murheita... Mitä...? Mikä toi katse on ? Ei voi... Ei oo totta ! Siis joko se nyt jo on taas valmis jatkamaan ?!? Joo-O !! Se on ihan 'Kanki Kaikkonen' taas ! Nyt mua rupee kyllä naurattamaan. No, niin naurattaa sitäkin. Ja kipuu mun päälle. Mmmmm... Ihana tunne, kun mä tunnen sen painon mun päällä ja voin kietoa mun jalat sen ympärille... Uuuuhh... Luoja, miten hyvältä se tuntuu...

Liikaa vaadittu

Olisko se nyt liikaa vaadittu, että edes aurinko paistaisi ? Jos nyt vaikka vain vähän pilkahtaisi. Kevätpäiväntasauksen kunniaksi, joka oli eilen.

Joo. Ei puhettakaan. ..ttu, pidä tunkkis !

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Huone 4. kerroksessa

"Moi. No ?" "Mä tulin just tänne. Mitä sä teet ? Tuutsä tänne ?" "Tuun."
...
"Mä oon tässä alhaalla, tuu hakee mut."


Hissin ovi avautui. Hän astui ulos samaan aikaan kuin minä astuin askeleet kohti hissiä. Katse. "No, moi." Menimme molemmat hissiin. Kolmas, vieras mies tuli perässämme. Hiljaisina nousimme 4. kerrokseen. "Tänne päin." Hän avaa oven ja päästää minut edellään sisään. Lasken laukun lattialle ja kumarrun avaamaan saappaitteni vetoketjuja. Riisun takin ja laitan sen naulakkoon. Kävelen ikkunan luo katsomaan näkymää yli pimeän, lumisateisen kaupungin. Hän kävelee taakseni, kääntää ympäri, painaa huulensa huulilleni.

Tuhat kertaa olen mielessäni kuvitellut tuon tapaamisen. Kaikki ne vaihtoehdot. Onneksi se todennäköisin, ja toivottavin, vaihtoehto toteutui. Siltikin olin yllättynyt siitä halusta. Hänen halustaan. Oliko se mahdollista ? Oliko se tosiaan noin voimakas ? Hän kietoutui ympärilleni ja suuteli niin, että luulin henkeni salpautuvan ja sydämeni tulevan ulos rinnastani. Mutta kyllä minäkin halusin. Voi, luoja, miten paljon häntä halusinkaan.

Ihmetyttää ja ahdistaa

Olen jälleen kerran ihmeissäni siitä, miten niin monet suomalaiset naiset suostuvat elämään suhteessa, jossa on vaarana vammautua joko henkisesti tai fyysisesti. Aina ja edelleenkin en voi käsittää sitä eivätkä mitkään selitykset ole mitään muita kuin selityksiä.

Naiset, fiksut ja järkevät naiset, suostuvat siihen, että mies käyttää väkivaltaa heitä kohtaan. Narsistien uhrit kärsivät pääsiassa henkistä väkivaltaa, joka voi olla ihan hirvittävää, mutteivät siltikään anna itselleen sen vertaa arvoa, että lähtisivät pois. Väkivaltaisen miehen puoliso taas uskoo aina, että lyönti oli tällä kertaa viimeinen. Ensimmäinenkään lyönti, olkoon mies sitten kuinka kauhistunut ja katuvainen tekonsa johdosta, harvoin jää siksi viimeiseksi. Mutta nainen antaa anteeksi, vaikka on saattanut aikaisemmin kiivaastikin todeta, että "mutta jos se lyö, niin mä lähden heti". Joopa, joo.

Ja pettämistä. Naiset ovat sen verran noitia jokainen, että useimmat varmasti aavistavat miehensä pettävän, mutteivät siltikään halua uskoa sitä tai vain luottavat, että se menee ohi eikä mies jätä vakikumppaniaan (ja perhettään). No, näinhän se usein onkin, että harva mies vaimoaan ( = vakisuhde) jättää salarakkaan tähden. Naisethan useimmiten sen ratkaisun tekevät vain huomatakseen, ettei se toinen sittenkään ollut niin tosissaan, vaikka niin lupasikin.

Lupauksen pettämistä. Mies lupaa jatkuvasti vaimolleen, että "en enää koskaan" ja sama peli kuitenkin jatkuu saman tai uuden salarakkaan kanssa. Mies lupaa jatkuvasti sivusuhteelleen, että "kyllä mä kohta kerron vaimolle, että haluan eron" ja sitten perään tuhat ja yksi syytä, miksei sitä voi kuitenkaan juuri sillä hetkellä kertoa. Ja nainen luottaa, uskoo ja odottaa muutosta, jota ei tapahdu. Molemmat naiset.

Alkoholi. Siihen ja sen ongelmakäyttöön liittyy niin paljon eri vaihtoehtoja noista yllämainituista aina raha- ja työasioiden sekä koko elämänsä totaaliseen sotkemiseen, etten niitä viitsi edes luetella. Mutta nainen kuitenkin jaksaa uskoa ja luottaa, että se oli sitten se viimeinen drinksu tai känni tai ryyppyreissu.

Pahinta ja ahdistavinta tällaisen sivustakatsojan kannalta on, että monet naiset suunnittelevat yhteistä elämää ja ehkä perhettäkin tuollaisten kokemusten pohjalta. Miten kukaan nainen voi olla niin naiivi ja sinisilmäinen, että kuvittelee miehen muuttuvan juuri hänen kanssaan tai sitten, kun suhde on virallistettu ja/tai lapsia on tehty ? Lopputulos on kuitenkin vain rikkinäisiä mieliä ja elämiä. Ja kyllä. Ehkä yksi kymmenestätuhannesta pystyy tekemään sen muutoksen, mutta mikä kumma saa naisen kuvittelemaan, että se yksi on juuri se hänen miehensä ? Sen verran todennäköisyyslaskentaa pitäisi jokaisen naisen osata, että tajuaisi sen häviävän pienen mahdollisuuden olla se voittaja.

Joo, olen kyyninen vanha akka, mutta minkäs teen. Nähty on, kuultu on ja koettu on.

Joo, niin mäkin

"Olen lakannut puolet Timosta."

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Muutos

Tuulen suunta on kääntynyt. Kevät on tulossa.

t. Maija Poppanen

Jo oli aikakin !

Ihanaa, kun yön aikana on satanut lunta ainakin 15 cm ! Ja se on vielä tuollaista märkää ja painavaa nuoskalunta, josta saa helposti tehtyä lumilinnoja ja lumiukkoja. Onpa tosiaan mukavaa, että vihdoinkin saatiin lunta maahan ja oikein kunnon talvi !

torstai 18. maaliskuuta 2010

Marian murhe

Olen murehtija. Uskon, pelkään ja kuvittelen pahinta ja murehdin sitä varmuuden vuoksi jo etukäteen. Ihan kuin en saisi murehtia sitten tarpeeksi, kun sen aika on.

Etukäteen murehtimisessa on se lyömätön puoli, ettei koskaan voi murehtia liian vähän. Joko murehtii kokonaan turhaan, syyttä suotta, tai sitten parhaimmassa tapauksessa murehtii samaa asiaa kahteen kertaan, etukäteen ja preesensissä. Tällaiselle luonteelle elämä on yhtä Murheen Laaksoa.

Ei ole mitään hyötyä siitä, että päätän olla murehtimatta asiaa etukäteen. Se ei ole sellainen asia, joka olisi järjellä päätettävissä. Sitä paitsi, kun oikein tarkkaan ajattelen, kunnon rypeminen ja itsesääliin lietsominen on joskus kerrassaan virkistävää. Olo jotenkin keventyy sen jälkeen. Kroppa tuntuu ikäänkuin puhdistuneelta kunnon tyrskimisen ja pärskimisen jälkeen. Uskokaa pois. Tai jos ette, niin kokeilkaa itse.

Itkeminen ylipäätään helpottaa. Sanotaanhan aina surullisellekin, että "itke vain, se helpottaa". Ja kun tätä nyt rupesin pohtimaan, niin tuli mieleeni, että jossain on sanottu, että itkun myötä poistuu elimistöstä stressihormoneja tai vastaavat tiedot. No, KVG. Ja tässä tulos:

Itke, niin pysyt terveenä!

Muistatko koska itkit viimeksi? Ehkä koit jotain surullista, koskettavaa tai itkit puhtaasta onnesta. Yhtä kaikki, olosi oli varmasti hyvä sen jälkeen.

Tuore yhdysvaltalaistutkimus tukee teoriaa, jonka mukaan kunnon itku tekee hyvää terveydellemme. Tutkijat huomasivat, että jopa 90 prosenttia tutkituista tunsi olonsa paremmaksi itkun jälkeen. He myös uskovat itkemisellä olevan parantavia vaikutuksia ja yrittävät parhaillaan etsiä tapoja tutkia aivon osaa, joka on vastuussa itkemisestä. Tutkijat toivovat löytävänsä itkun tutkimisen kautta terapeuttisen työkalun.

Kyyneleet muodostuvat kyynelrauhasessa silmän yläreunassa ja niitä on kolmea eri tyyppiä:

1. Peruskyyneleet kostuttavat ja suojaavat silmää. Esimerkiksi pakkasella tai väsyneenä kyyneleitä saattaa tulla silmän kuivumisen vuoksi.

2. Refleksikyyneleet huuhtelevat pois silmää ärsyttävät roskat. Sipulin leikkaaminen esimerkiksi vapauttaa rikkiyhdisteitä, jotka sekoittuessaan silmän nesteiden kanssa muodostavat silmiä ärsyttävää happoa. Tästä syystä sipulin kuoriminen itkettää.

3. Tunneperäiset kyyneleet vähentävät stressiperäisen prolaktiini-hormonin sekä mineraalien kuten kaliumin ja mangaanin tuotantoa elimistössä. Prolaktiini on hormoni, jota syntyy normaalisti imettävien äitien elimistössä.

Muilla kuin raskaana olevilla naisilla prolaktiini voi häiritä ovulaatiota ja jopa estää sen. Miehillä prolaktiinin liikatuotanto voi aiheuttaa muun muassa erektiohäiriöitä ja haluttomuutta.

Miksi itkeminen on terveellistä?

Ihmiset ovat ainoita nisäkkäitä, jotka itkevät tunneperäisistä syistä. Professori ja itkuasiantuntija, yhdysvaltalainen William Frey sanoo tämän kertovan vain siitä, että itkeminen on ihmiselle hyväksi. Jos näin ei olisi, tämä tapamme olisi poistunut luonnollisen valinnan kautta evoluutiossa jo kauan sitten.

Tässä muutamia syitä, miksi itkeminen tekee ihmiselle hyvää sekä fyysisesti että psyykkisesti:

1. Avunpyyntö

Monista ihmisistä avun pyytäminen muilta saattaa tuntua vaikealta. Usein kyyneleet ovatkin merkki muille, että tarvitset tukea. Kyyneleet usein laukaisevat muissa ihmisissä myötätuntoisia reaktioita.

Koska 40 prosenttia ihmisistä kuitenkin myöntää itkevänsä yksin kotona, on itkemisellä luonnollisesti myös muita hyötyjä kuin tunteiden näyttäminen ja avun saaminen.

2. Stressin lievittäjä

Useimmat ihmiset tuntevat olonsa paremmiksi kunnon itkun jälkeen. 20 prosenttia itkuista kestää pidempään kuin 30 minuuttia ja vain 8 prosenttia yli tunnin. Yleisempiä itkuja ovat siis lyhyet itkun tirahdukset tai alle puoli tuntia kestävät vollotukset. Tutkimukset ovat osoittaneet, että itkeminen poistaa elimistöstä ylimääräisiä mineraaleja ja hormoneita.

3. Kivun lievittäjä

J
apanilaisessa tutkimuksessa todettiin, että ihmiset, jotka itkivät enemmän kärsivät vähemmän nivelkivuista. Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että itkeminen tuottaa kipua lievittävää endorfiinia.

4. Taistele tai pakene

Itkun aikana ja sen jälkeen hengitys syvenee, mikä lisää veren happipitoisuutta ja vahvistaa sekä fyysistä että psyykkistä kestävyyttä. Tunneperäinen itkeminen alentaa myös verenpainetta ja sykettä.

Itkun voima on niin suuri, että yhdysvaltalaistutkijat uskovat sen olevan hyvä terapiamuoto joillekin ihmisille. Erityisesti niille, joilla on vaikeuksia näyttää tunteitaan.

Aiheesta kirjoitti The Sun 13.11.2008 ”Start crying your heart out...”

Ja tässä linkki Masennusklinikalle.

Juu, taidanpa tänä iltana ottaa tyynyn nimeltä Lasse kainalooni ja itkeä oikein olan takaa.

Jälkihehkua

Huh, huh... Johan taas vietiin tätä naista. En tosin yhtään pistänyt hanttiin, mutten kyllä olis edes pystynyt vastustamaan sitä. Se on niin vastustamaton nuorimies, että on kyllä saanut mut ihan pyörälle päästä. Vanhan akan. Ihan nolottaa. Tai sitten ei. Ihanaa oli ! Tosi tosi tosi ihanaa.

Huvittaa vaan, että piti sitten tähän ikään asti elää, että näki ja koki tollasen. No, sehän tarkottaa sitten vaan sitä, ettei tosiaan kannata luovuttaa liian aikasin. Voi se päivä paistaa sinne vanhempaanki risukasaan. Vaikka on tää jotenkin kuitenkin niin... no, semmosta. Mä oon nyt sitten vissiin sellanen 'puumanainen'. Ei, saakeli soikoon ! Tästä ei voi kyllä kertoa kenellekään tai mua pidetään hulluna. Vaikka tekis kyllä ihan älyttömästi mieli vähän hehkuttaa, että "ettepä arvaakaan, mitä mä oon löytäny". Puhumattakaan, että tekis mieli just vähän lisää muutakin. Huh.

Sillä on niin ihana vartalo ! Se on just sellainen miehekäs, sellanen vähän niin kun könsikäs. Ei siis missään nimessä mikään lihava ! Vaan sellanen roteva. En voi sietää mitään kukkakeppejä ja narunvarjoja. Mieluummin vähän enemmän kuin liian vähän, mutta toi on kyllä just sopiva. Täydellinen mulle. Ja se on just sopivan pitunenkin. Siinäkin asiassa mieluummin lyhyempi kun joku soutaja. Mut se on sen verran mua pidempi kuin on täydellinen pituusero. Eikä se oo karvanen ! Miehet on yleensä ihan liian karvasia mun makuun, mut tää ei oo. Siksi sitä onkin niin ihana silitellä ja pusitella, kun suu ei ole joka käänteessä täynnä karvoja. Hmmm.

Ja ne kädet. Ja mitä se niillä tekee ! Sen ei tartte kun työntää käsi mun takin sisään ja kiertää se mun ympäri, niin oon heti jo ihan kuumana. Sillä on ihan käsittämätön kosketus. Ja kun se kuljettaa käsiään mua pitkin, niin se on menoa sitten. Mä voin vieläki tuntea sen niin hyvin. Ei pitäis kyllä ajatella sitä. Menee ihan levottomaksi, kun pulssi hakkaa täysillä ja hengitys muuttuu epäilyttävän raskaaksi. Kohta nää muut ihmiset täällä bussissa alkaa varmaan tuijottaa mua...

Päivän skooppi

"Irrota itsesi arjesta keinolla millä hyvänsä. Pienillä järjestelyillä saat varmasti aikaa pieneen vaihteluun, vaikkapa matkaan johonkin kaupunkikohteeseen."

Pitäisköhän tosiaan tehdä joku pikku reissu..?

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kuuma pakkaspäivä

Miksei tossa lue, miltä laiturilta se lähtee ? ..ttu, jos se onkin lähtenyt jo ! Ei voi olla. ...keleen VR. No, nyt... shhh... Okei. Lähtölaituria odotellaan. Ja mitäköhän sekin nyt meinaa ? Tossahan niitä on ihan tyhjinä vino pino. Tää on nyt vaan jotain pottuilua, että just TÄÄ juna on myöhässä, vaikkei pakkasta ole ton enempää ja taivaskin on ihan kirkas, ettei lumipyryäkään voi syyttää. Joo, kymmenen minuuttia ja kymmenen minuuttia. Tässä tilanteessa ne kymmenen minuuttia tuntuvat odottavasta vuodelta ja se on sitten aina kymmenen minuuttia vähemmän yhdessäoloa.

Aaah... Vihdoinkin matkalla. Ja nyt sitten hanaa siellä veturissa ! Ei oo yhtään sekunttia hukattavaksi köröttelyyn. Mun on pakko soittaa kaverille ja vähän hehkua. Menee matkakin nopeemmin, kun saa vähän juoruilla. Sitä paitsi mun on pitänyt soittaa sille ja kysyä kuulumisia, kun ei olla soiteltu vähään aikaan. Toivottavasti sillä menee ihan ok. Sen verran on tullu lunta tupaan sielläkin tässä talven aikana, että nyt olis jo aika auringon paistaa sinne risukasaankin. No, mut mä saan kuitenkin vähän fiilistellä tätä päivää sille.

"Ok, soitellaan ! Sano lapsille terkkuja. Moikka !" Ihanaa ! Ihan just ollaan perillä. Ja melkein aikataulussakin. Äkkiä nyt takki niskaan ja kamat mukaan. Se varmaan ihmettelee tätä mun Stockkan kassia. No, mut kun oli siinä sitä sopivaa aikaa ennen junan lähtöä, niin pitäähän se nyt jotenkin käyttää hyväksi. Siis shoppailemalla. Sitä paitsi nää saappaat sopii täydellisesti siihen syksyllä ostamaani kassiin. Just sama sävy. Tai ainakin melkein, mutta tarpeeksi lähelle kumminkin. Ja ne saappaat, joita katoin sillon tammikuussa ja jotka olis ollu just samaa sävyä sen kassin kanssa, olis maksanut niin törkeästi, etten tod. maksa sellaisia hintoja ! Nää on ihan yhtä hyvät. Vaan vähän halvemmat. Tai paljonkin. No, nyt tullaan jo asemalle. Äkkiä ulos. Hus ! Pois tieltä äijänkävyt nyt, tai mä jyrään teitin !

Ja kävelin suoraan odottavaan syliin, suoraan pökerryttäville huulille.

Ei, kerpele, kello on jo noin paljon ! Miten tää aika aina juoksee näin, kun ollaan yhdessä ?? Mun juna lähtee ihan kohta. En mä halua vielä erota. En ihan vielä. Pieni hetki vielä, pliis. Sillä on niin ihanat kädet. Siis ne tuntuu ihanilta mun ympärillä, mulla, mutta ne myös näyttää ihanilta. Just sellaiset miehen kädet. Käsivarret. Mä olen vain kerran nähnyt edes vähän tonne päin olevat ja siitäkin on jo pieni ikuisuus aikaa, mutta tolla ne on ihan täydelliset. En voi olla koskettamatta. Uuuh... Sen ihokin on niin pehmeää käsivarsissa. Ja joka paikassa. Ja iiiiiihanat pitkät sormet. Ja vaikkei se itse niistä tykkääkään, niin musta ne on ihan parhaat. Kaikilla tavoilla. Ihan varmasti sitä vielä vähän nuuhkaisen. Se tuoksuu niin hyvältä. Varsinkin, kun sillä ei ole ollenkaan partavettä tai mitään muita voimakkaita haisuja. Niin muuten. Se tietää, etten mä ole kovin innostunut partavesistä. Hmmm. Se on niin syötävä. Uh, mä voisin katsella sitä vain ihan hiljaa. Se on niin...

Juna jyristeli jo laiturille. Vielä hätäisiä suudelmia alikulkutunnelissa ja sitten oli jo mentävä juoksujalkaa. Miksi se katse oli jotenkin niin... surullinen ? Ihan kuin se olisi ollut erokatse.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Mmmm...

En tahdo olla sivu sinun
päiväkirjassasi
sun villeiltä vuosiltasi,
kun Jukkis lähti ja saapui Pasi.
Ja sen kirjasi sä säilyttäisit
patjan alla kakaroilta piilossa.

En tahdo olla naurun aihe
tyttöporukoiden,
kun te istutte ilkamoiden
ja muistelette kundeja,
joiden kohtaloksi koitui lähteä
jo huonon pukeutumisenkin tähden.

Mä tahdon sun elämään
ja lyömään sinun tauluillesi naulaa seinään.
Mä tahdon sun elämään,
sun aamukahvipöytääsi ja pyykkipäivään.

En tahdo olla kasvot,
jotka vilinässä nähdessäsi
uskot kyllä tietäväsi
jostain menneisyydestäsi.
Ja kun sä ehkä muistat,
vaivalloinen hymy
huulillasi karehtii.

En tahdo olla öinen soitto
kuppilasta jostain,
tai huuruisesta kammiostain
näin hylkäämises sulle kostain.
Nyt sun ja sinun harmaaohimoisen
miehes kotirauhaa häiritsen.

Mä tahdon sun elämään
ja lyömään sinun tauluillesi naulaa seinään.
Mä tahdon sun elämään,
sun aamukahvipöytääsi ja pyykkipäivään.

Mä tahdon sun elämään
ja lyömään sinun tauluillesi naulaa seinään.
Mä tahdon sun elämään,
sun aamukahvipöytääsi ja pyykkipäivään.


-Pekka Ruuska

Elämän koulu

Elämä on jatkuvaa uusien asioiden oppimista ja vanhojen kertausta. Harmi vain, että valmistujaisjuhlat ovat samalla myös hautajaiset.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Jääkausi

Miten voikaan ihminen palella näin ? Kylmyys on kaivautunut luihin ja ytimiin saakka. Sielukin on umpijäässä.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Keväät ovat outoja

Keväillä on kummallinen taipumus toistaa itseään. Samanlaiset kuviot toistuvat ja ne jostain käsittämättömästä syystä toistuvat aina keväisin. Onko tuo lisääntyvä valon määrä se, joka kääntää veret virtaamaan toiseen suuntaan, vai vaihtavatko maan magneettikentät paikkaansa näin keväällä ? Tai kevään kynnyksellä, maaliskuussa. Maaliskuu on outo kuukausi. Ihmiset, jotka ovat syntyneet maaliskuussa, ovat hekin ihan... erikoisia. Nähty on, koettu on. Taas kerran.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Nokia - Connecting people

Klo 21.52

"Mä haluun sut tänne."

perjantai 12. maaliskuuta 2010

My main man

Sitä, mitä ei Clas Ohlsonilta löydy, ei tarvita. Siinä on sitten monipuolinen mies !

En olekaan vieraillut hänen luonaan kuin pikaisesti aikaisemmin, kun olen tarvinnut tyyliin paristoja, mutta nyt kiertelin vähän enemmänkin, kun oli kerran aikaa. Syy, miksi ylipäätään menin sinne oli se, etten löytänyt haluamaani turhaketta mistään muualta ja 'Clasu' oli viimeinen oljenkorteni. Eikä huono korsi ollutkaan ! Tarpeellinen turhake löytyi ja vieläpä äärettömän helposti, koska niitä oli laarissa kaupan oven ulkopuolella tyrkyllä.

Mutta olihan siellä tavaraa, voi hyvät hyssykät sentään ! Kaikkea mahdollista ja mahdotonta sähkövempaimista käsikäyttöisiin. Huomasin siellä, että vanha himoni kelloihin ja peleihin ei olekaan laantunut. Oli vähällä, etten ostanut uutta rannekelloa itselleni (olen varmasti viimeinen, joka vielä käyttää rannekelloa tässä kännyköiden maailmassa) ja Rubikin kuutiotakin pyörittelin jo käsissäni (missäköhän omani on..?). Onneksi sain hillittyä itseni.

Asiasta V:een. Ulkona on aikas hauska keli. Samanlainen raikas ilma kuin on kesällä sen jälkeen, kun on satanut rakeita. Kevät !

FB testaa

Mikä sananparsi olet ?

Tulos: "Miksi tehdä tänään se, minkä voi huomennakin jättää tekemättä."

Olet patalaiska. Jos pudotat 2 € kolikon mietit pitkään, vaivautuako nostamaan se. Et mene yli siitä mistä aita on matalin, vaan odotat niin kauan kunnes aitaan ilmestyy portti tai se lahoaa kokonaan maan tasalle. Halveksut työntekoa yli kaiken ja viettäisitkin kaiken aikasi mieluiten vain TV:n ääressä löhöillen.

Oma kommentti: Eipä olisi voinut juuri oikeampaan mennä. Vain punkkulasi puuttui :-D

Horroriherätys

Olin aamulla herätessäni satavarma, että on lauantai !!! Tuska oli riipaiseva, kun tajusin, että "ei auta, ei auta, kun on töihin lähtö", mutta onneksi sentään on perjantai ja sen muistaminen pikkasen helpotti. Ja se ettei yllättäen väsyttänyt yhtään kuten jokaisena muuna tämän viikon aamuna on tehnyt.

Eilen olin ihan käsittämättömän aikaansaapa, etenkin töissä, ja aion jatkaa samalla linjalla (terveiset vain työnantajalle) tänäänkin. Toivottavasti samaa puhtia riittää kotiinkin saakka, koska sielläkin olisi työsarkaa valkotornadolle. Mutta ehkä vasta huomenna. Ilta on vielä avoin.

Tärkein unohtui:
Aamu ei kaikesta lumisateesta ja muusta huolimatta jäänyt miinukselle päänkään sisällä, koska farkut menivät jalkaan ilman suurempia ponnistuksia ! Voisiko se tarkoittaa sitä, että....

Salaisuus on tässä päivässä !

"Mikä on unelmasi tästä päivästä? Tekemällä tästä päivästä itsellesi mahdollisimman iloisen ja nautinnollisen kokonaisuuden, olet jo toteuttanut unelmasi ja vakaasti toteuttamassa omaa missiotasi paremman elämän ja paremman maailman hyväksi. Haluatko elämäsi parhaan päivän olevan menneisyydessä vai tulevaisuudessa? Menestyjä haluaa sen olevan tänään."

Å-ke !

torstai 11. maaliskuuta 2010

Luuk 6:42

Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.

Se on helppoa, hauskaa ja tehokasta !

"Unelman toteuttaminen on unelman elämistä tästä hetkestä lukien joka ainoa päivä. Uskotko sinä nauttivasi unelmasi toteuttamisesta? Ellet, niin et ole vielä löytänyt unelmaasi. Unelman totuttaminen on hauskaa, myös rutiinit ovat mielekkäitä. Joka aamu herätessäsi, päässäsi on kasapäin uusia ideoita unelmasi eteenpäin viemiseksi ja voit tuntea sydämessäsi sen ilon ja voiman, joka tavoitteesi toteutumisesta syntyy."

Ahaa...

Päivän Bingo

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Hello, Brazil !

'Every woman should try a Brazilian wax once. And then the sex they have afterward will make them keep coming back,' says Eva Longoria.

Harso huppuna

Aamuinen pieni nipistys ohimossa on kasvanut päivän mittaan ihan rehelliseksi päänsäryksi. Kovaksi sellaiseksi kaikenlisäksi. Inhottava tunne, koska en juurikaan pode ko. vaivaa. Tuntuu, että pää räjähtää atomeiksi.

Aurinkokin piiloutuu harson taakse, kun aamulla säteet olivat vielä kirkkaat. Tai sitten se on vaan mun omissa silmissäni.

KLo 14:36

Tilanne ei sittenkään ole ihan niin paha kuin kuvittelin: laatikostani löytyi ystävänpäiväsuklaata ! Vieläpä belgialaista ! ...vuodelta 2008. "One for You, one for Me"

888.

Ei ole pedon luku, vaan Naispaholaisen ja hänen kanssaan onkin sitten leikki kaukana. Peto on juuri sellainen 'peto' kuin HIFK:n pelaaja kaukalossaan eli aivan kissanpoikanen naispuoliseen vastineeseensa verrattuna.

Luku 888 on kuin täti: siinä on kolme paria pyöreitä. Alhaaltapäin lähdettäessä on ensin pyöreät perskannikat (2 kpl), sitten pyöreät tissit (2 kpl, toistaiseksi) ja lopuksi vielä pyöreät silmät (2 kpl niitäkin).

Ei ole numerolla väliä, kunhan se on 8. Vai mitä ?

Niin olinkin

"Miten niin muka eri asia ?!!?"

"Siis, jos sä sanot, että sä et tunne mua, että sä tiedät musta vain sen, mitä mä oon kertonut sulle itsestäni, niin miten se eroaa siitä, mitä se sanoi ? Ihan samalla tavalla sä tiedät siitä vain sen, mitä se on sulle kertonut. Silloin ja nyt. Miten nää eroaa toisistaan ? Oonko mä sitten epäluotettavampi kuin se ? No, en ole suuttunut ! Oikeesti. Mä haluan vain tietää. Sitäpaitsi me molemmat tiedetään, ettei se kuitenkaan ollut ihan rehellinen sulle silloin. Ei nyt ehkä suoranaisesti valehdellut, mutta jätti kuitenkin juttuja kertomatta. Miten se tilanne olisi nyt jotenkin muuttunut ? Ai, että se nyt sitten olisi jotenkin rehellisempi ja kertoisi ihan kaikki just siten kuin ne on. Enpä oikein usko. Ei kuullosta kovin todennäköiseltä."

*****

Sitten pitäisi vielä muistaa, mihin kilahdukseen tää liittyi. No, viime vuoden tilit on jo suljettu, mutta huvitti vain. Jälleen kerran.

50/60

"Onnetar määrää puolta tekemisistämme
ja jättää toisen puolen omaan hallintaamme."

-Niccolo Machiavelli, Ruhtinas

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Lokakuun vallankumous

Kävelin pitkin kaupungin katuja. Aurinko paistoi, linnut liversivät. Ainakin päässäni. Ja sydän hakkasi aivan uudella rytmillä. Joku oli liikahtanut sisälläni ja tunsin, kuinka kevät virtasi suonissani, vaikka syksy oli jo pitkällä ja talvi antoi enteitä tulostaan. "Ota minut sinun uniin, vaikka nousen toisiin juniin, nyt on lokakuu ja minusta näkee sen", lauloi Juice kuulokkeissani. En voinut olla hymyilemättä. Minun lokakuuni oli kauniimpi kuin vuosiin: täynnä värejä, säveliä ja värähtelyä.

Oloni oli pörröinen.

ihan sama

"On vaikea havaita hyvää tuuria
- se muistuttaa niin erehdyttävästi jotain,
minkä olemme mielestämme ansainneet."

-Frank A. Clark

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Päivän synnit: itsekkyys ja ahneus

KAIKKI heti mulle nyt.
Kaikki HETI mulle nyt.
Kaikki heti MULLE nyt.
Kaikki heti mulle NYT.

Liskoja ja kummituksia

Pitäisi varmaan tarkistaa jälleen, missä vaiheessa biorytmikäyrää olen liukastelemassa. Tuntuu näet vain, että vanhat kummitukset ovat pudistelleet pölyt lakanoistaan ja raaputtaneet ruosteet kahleistaan ja nyt ne ryntäilevät silmille nurkan takaa. Ei hyvä ollenkaan.

"aina"

"Minulla on ollut onnea,
sillä en ole ollut aina
varovainen."

-Robert Altman, elokuvaohjaaja

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

492 ketjua + 26 päivää + 12,5 tuntia

Kun on sunnuntai ja pesukone pyörii ja takassakin hehkuu enää vain hiillos, on aikaa olla tekemättä mitään tuottavaa työtä. Lueskelinpa sitten aamulehden, joka on liian kovan pakkasen ja liian kirkkaan auringonpaisteen takana, sijaan vanhoja meilejä. Ja löysin jotain, joka avasi padot jostain käsittämättömästä syystä. Mitäköhän mä olen oikein syönyt ?

"Jos on väsynyt vieteri sydämen, anna mä korjaan sen."

Aamutuiman aivovoimistelua

Mitä tulee ihastumisen jälkeen ? Kuinka kauan ihastumisvaihe (voi) kestää ? Jos ihastumisen jälkeen ei tule rakkautta tai välinpitämättömyyttä, niin mitä sitten ? Tottumista, arkipäiväistymistä vai mitä ? Kiintymystä ?

Ei pitäisi ajatella liikaa, kun siihen ei ole rahkeita. Ja ajattelun yrityskin ennen sian vinkaisua kukonlaulun aikaan, on silkkaa hullutta. Mikä kyllä sopii profiiliin. Lisäksi olen miettinyt luopumista. Mitäs sen jälkeen ??

Tuli tässä sitten vuosi täyteen tätä blogia. Hohhoijaa. Muistan kyllä erittäin elävästi, millä fiiliksillä tätä blogia aloittelin. Ehkäpä siitä voisi löytää syyn turhiin mietteisiini. Muutenkin eilisen numerot toivat mieleen pari asiaa, ihmistä ja tapahtumaa. Häivähdyksen muistoja, jotka haihtuivat kyllä yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin.

Olen muuten luopunut kolmesta pisteestä. Melkein kokonaan.

Ei kai tässä siitä ole pulaa !

"Palava halu on se motivoiva voima,
joka tuo hyvää onnea."

-Bernard Gittelson, How to Make Your Own Luck

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Samaa paskaa eri paketissa

Kaksi 'kohtaamista' on tapahtunut nyt viikonlopun aikana. Molempien luulin säväyttävän, mutta molempien kohdalla olin väärässä. Ja olen erittäin iloinen siitä, että olin väärässä. Ne ovat menneen talven lumia. Ja hyvä niin.

Ensimmäinen kohtaaminen oli sellainen, että kuvittelin sen tuovan kasapäin muistoja mieleen ja samalla myös haikeutta ja kaipaustakin. Eipä tullut mitään niistä. Totesin vain mielessäni, että "jaahas, vai niin" ja jatkoin puhelinkeskusteluani ilman sadasosasekunninkaan taukoa. Ollakseni ihan rehellinen, olin pikkasen yllättynyt omasta reaktiostani. Tai oikeastaan siitä, ettei minkäänlaista reaktiota tapahtunut. Hämmästelin tyyntä itseäni ja se sai miettimään, että voiko tilanne todellakin olla se, mikä se on. Olin kuitenkin luullut, että jossain täytyy jonkun liikahtaa ko. tilanteessa, mutta mitään liikettä ei tuntunut. Pulssi oli vakaa ja kämmenet kuivat. No, vielä on kuitenkin mahdollisuus toiseenkin reaktioon, mutta nyt alan epäillä sitäkin. Hyvä niin.

Toinen kohtaaminen oli sekin yhtä tyyni. Kulmakarvani kohosivat n.1,5 mm ja hymähdin ajatuksissani, että "no, siinähän se taas on". Olin joskus kuvitellut, että olen tyytyväinen tai ainakin huvittunut, kun seuraava kohtaaminen tulee, koska todellakin tiesin sen jonain päivänä väistämättä olevan edessäni, mutta ei. Pieni huokaus ehkä kumpusi rinnastani, kun totesin, että olin kuin olinkin jälleen kerran oikeassa. "Siinähän se." Eikä lopputulos ollut yhtään sen kummoisempi ainakaan positiivisessa mielessä. Suoraan sanottuna minua etoi. Oksetti ja inhotti oikein tosissani. Ja säälittikin kyllä erittäin paljon. Miten pientä voikaan olla olemassa ? En jaksanut edes paneutua asiaan, vaan hetkisen uhrattuani silkalle sonnalle päätin, että se oli nyt siinä. Ei voisi todellakaan vähempää enää kiinnostaa. Oikeasti. Hyvä niin.

Se kolmas kohtaaminen jäi tulematta ja siitä puolestani olen ...

Kun aika pysähtyi

Taas se katsoi kännykkää ! Siihen on vain kaksi syytä: joko se odottaa viestiä joltain.... no, joltain. Tai sitten se vilkuilee kelloa ja toivoo, että aika kuluisi, jotta häipyisin pian. No, kyllähän mä häivynkin, kunhan se juna vaan lähtee ja se tietää sen. Eikä siihen nyt enää ikuisuutta ole. Ai, että näin tämä sitten meni. Olishan se pitänyt arvata, että se pettyy muhun. Mä ajattelin, että se menis jotenkin niin, että jos se tuntee mut ensin muuten paremmin, siis tietää mun ajatuksia ja on jollain tasolla tottunut mun ailahtelevaan vuoristoratamaiseen luonteeseeni, niin sitten mun pärstäkertoimella tai leveällä perseellä ei olekaan enää niin merkitystä. Mulla se ainakin menee niin, että jos tunnen toisen luonteen ja pidän sitä mielenkiintoisena ja kauniina, niin ulkonäkö on aivan sivuseikka. No, tiettyihin rajoihin saakka, mutta aika pitkälle kumminkin. Ehkä se on miehellä eri juttu. Tai sitten mä olen sen mielestä vain niin susiruma ja luotaantyöntävä, ettei se pysty ajattelemaan, että sehän halusi tavata mut, koska... Mitä ? Koska mitä ? Olihan se nähnyt mut kuvissa. Joo, ja hemmetti, minkälaisissa kuvissa vielä ! Ei todellakaan missään erityisen edustavissa otoksissa. No, joku tässä nyt vaan on menny pieleen. Mikäköhän ? Kai se sitten selviää, kun päästään taas netinpäähän toisistamme...

Ja yhtä äkkiä tunsin huulet huulillani. Kädet vetivät minut tiukasti lähelleen, aivan kiinni. Mutta en voinut ajatella mitään. En mitään muuta kuin sitä suudelmaa. Niitä huulia, jotka olivat tiukasti, mutta eivät liian tiukasti, huulillani. Vaativina, mutta eivät ahdistavina. Pehmeinä, niin äärettömän pehmeinä... Ja hellinä... Täydellinen suudelma. Ensimmäinen.

...sitten siihen tottuu..

"Hyvään onneen tottuminen
on aina huono juttu."

-Publilius Syrus

Että... mitä ??!?

Siis tunnustan heti alkuun, että olen mallia karvahattu tai jotain peruspohjallinen, mutta siltikin jaksan ihmetellä tämän päivän nuoria aikuisia -kautta- keski-ikäisiä, jotka saavat elämäänsä jotain suuntaa tai sisältöä tai valaistumista siitä, että lukevat joidenkin 'gurujen', tai vastaavat tiedot, kirjoja ! Eikö voisi elää elämää ja sitä kautta oppia ihan kokemuksen kautta ? Ei nähtävästi. Jonkun pitää neuvoa ja sanoa, mitä ihminen tuntee ja mitä ne tuntemukset tarkoittaa. Sori vaan, mutta tiedän yhden henkilön, joka sanoisi, että se on "homojen hommaa" ja olen siinä asiassa tismalleen samaa mieltä hänen kanssaan. Juu, kirjoja lukemallahan tätä elämää oppii elämään, tismalleen.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Totuus vai tehtävä ?

Seuraan tosi montaa blogia. Mielenkiinnosta ja siksi, että olisi jotain luettavaa, kun en jaksa kirjastoissa ravata. Sakkomaksut ovat liian hapokkaita meikäläisen kukkarolle.

Kirjoitan itsekin blogia ja kourallinen sitä lukeekin minun lisäkseni. Kirjoitan erittäin pinnallista liirumlaarumia ihan tarkoituksella. Joskus kirjoittelin syvällisempiäkin (kaiketi..), mutta elämä vie ja tuo ja muuttaa, joten nyt linja on huomattavasti kevyempi eikä blogini oikeastaan kerro minusta juurikaan mitään. Tietoinen valintani.

No, joku voi tietysti tehdä villejä päätelmiä luonteestani viljelemieni aforismien, runojen, laulunsanojen ym. sälän perusteella, jota blogini pursuaa, mutta todennäköisesti ne päätelmät menevät pahasti persiilleen. Joskus ärsytyskynnykseni ylittyy ja suollan tekstiä, joka on puhtaasti henkeni hedelmää, mätää sellaista useimmiten, mutta niistäkään jorinoista ei kyllä oikein saa otetta minusta.

Blogeja on monenlaisia. Moni kertoo asioistaan suoraan ja avoimesti, jotkut monimutkaisesti ja verhotusti. Jokainen tyylillään. Ja sitten on niitä jotka paljastuvat hetken kuluttua ainoastaan surkeiksi valehtelijoiksi. Kuten eräskin.... hmmm... 'blogisti'. En yksilöi sukupuolta. Mieliala näyttäisi ainakin olevan monijakoinen.

Tuon kirjoittajan teksteistä tajusin (taas kerran), että täällä Blogistaniassa sinä ja minä voimme olla aivan ketä haluamme. (Olen löytänyt kursiivi-näppylän tuolta yläpalkista ;-) Tekstit eivät kerro meistä mitään, jos niin haluamme. Tai sitten ne kertovat juuri sitä mitä haluamme, vaikka vain valhetta. Eli se, mitä luen saattaa olla, ja todennäköisesti onkin, vain pieni murto-osa totuudesta. Jos edes sitäkään.

Jos kirjoittaja kertoo, että mies/vaimo ei ymmärrä ja on täysin kusipää ja huonosti menee ja elämä on helvettiä, hän todennäköisesti saa sympatiat osakseen, jos nyt yhtään osaa kirjoittaa totuudenmukaisen tuntuisesti. Mutta, mikä on totuus ? Sitä ei tiedä meistä kukaan. Kaikkein vähiten blogitekstien perusteella.

Tämäkin oli muistutus itselleni.

Päläpäläpölöpölö

Onneks oli tää sohva täällä. Erilliset tuolit olis ollut katastrofi. Paitsi, että se meni tonne kauimmaiseen nurkkaan istumaan... Ihan kuin olis menny mua karkuun... Hieno homma, hyvin menee toistaiseksi... perhana. No, istukoon sitten siellä. Haa ! Tossa onkin tollanen sopiva sohvatyyny. Mä laitan sen tähän meidän väliin muuriksi niin, että se saa sitten itse ottaa sen pois, jos siltä tuntuu. Ja jos ei ota, niin mä tungen sen sille jonnekin pimeään ja synkkään paikkaan ennen kuin lähden kotimatkalle...

Täh ?!? Mun tee on ihan jäähtynyt jo ! Ei voi olla totta ! Mä olen länkyttänyt kohta tunnin taukoamatta mun tyhmiä juttuja. Voi ei... Se pitää mua ääliönä. No, eipä voi moittia. Ääliöhän mä olenkin. Ja missä se tyynykin nyt on ?!!? Kuka sen on tonne mun selän taakse tunkenut ? No, just. Pitihän tää arvata: mä oon hiplannut sitä huomaamattani reidestä. Perhana. Mutta hittoako on noin seksikäs ! Syyttäköön itseään, jos pitää mua tyrkkynä ! Enhän mä pysty kenestäkään pitämän näppejäni erossa, oli se sitten mies tai nainen, lapsi tai aikuinen. Ainahan mä huomaamattani alan silittelemään kaikkia. Ja toi on vielä noin namu... Voi, huokaus sentään. Eikä se oo hipassutkaan mua... Miksköhän...? Siis APUA...! Helvetti ! En kai mä vaan oo epähuomiossa koskenu sen... Siis kuinka korkealta reidestä mä olen sitä oikein hipelöinyt !?! Mä kuolen tähän paikkaan just nyt. Nyrhin käteni irti olkapäästä saakka, kunhan pääsen kotiin. Kauhea häpeä, jos mä olen... Ei ! Mä en pysty ajattelemaankaan sitä mahdollisuutta. Nyt vaan ihan rennosti. Joo, just, helppo homma... Puuuuh...

Onpas sillä muuten pitkät sormet. Just niin kuin olin siitä yhdestä kuvasta jo katsonutkin. Ja aika isot jalatkin... Vai onks noi naapurin korston kengät, jotka se on lainannut tätä tapaamista silmälläpitäen ? Hassua. Hmmm. Ja nenä... Mä olen ihan pimee. Se on nyt todistettu. Mutta kyllä mua vähän huvittaa, kun näistä jo ehdittiin keskustella aikaisemmin viikolla. Se varmaan arvaa, että mä 'mittailen' sitä. Ja naureskelee mielessään. No, sekin on parempi kuin että se pitää mua tylsänä tyyppinä. Voi itku, miten syötävä se on... Enkä pääse edes lipasemaan. Epistä.

Mitä, mitä, mitä !!?! Mitä se nyt tekee ?!? Ottikse mun kädestä kiinni, etten enää kopeloisi sitä vai miksi ? On, muuten, ihanan viileät sormet. Jännä juttu. En kyllä yleensä tykkää kylmistä käpälistä, mutta nämä tuntuvat vain ihanan viileiltä. Jotenkin rentouttavilta. Mitäs jos se laittais ne vaikka mun...? Stop. Keskity, muuten menee koko tapaaminen ihan ketuille. Mun pitää ruveta kuuntelemaan sitä tarkemmin tai muuten vastaan sille ihan puutaheinää puppua. Mitä se nytkin sanoi ?

ja toisaalta...

"Gramma onnea on parempi
kuin kilo viisautta."

-italialainen sananlasku


Ja suudelma tärkeältä on parempi kuin maailma merkityksettömältä.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Sinä muistat sen, mitä minä olen jo unohtanut

Ja muistat sen vielä eri tavalla kuin mitä se oikeasti oli. No, niinhän se on. Tietysti. Ja sitten on vielä se aika, joka sotkee soppaa omalla kauhallaan. *huokaus* Paneudun tähän kysymykseen joskus myöhemmin vähän syvällisemmin. Tämä on muistutus itselleni.

Hengityksen tasaamista

Huh, hengästyttää. Miten mä pystyn mitään sanomaan, kuullostamatta idiootilta ja typerältä kanalta ? Voi luoja, tota sen murretta ! Se on hassun kuuloinen, mutta ihana. Eihän se tietenkään kirjoituksessa kuulu ja siksi tulikin ihan täytenä yllätyksenä. Naurattaa. Voi paska... Mun nauru kuullostaa hysteeriseltä kikatukselta. No, sitähän se onkin. Äkkiä nyt jonnekin sisälle, että pääsen istumaan tai mun jalat pettää alta ! Ja noi linnutkin tossa puskassa vetää ihan täysillä omaa virttään !

Ihan sama. Mennään vain katsomaan ja kysymään, jos sieltä saisi vaikka kupin teetä, kun on näin älyttömän kylmää ja tuulistakin. Mä olen ihan jäässä. Onkohan sen kädet ihan kylmät ? Se on sanonut, että senkin kädet ja jalat on aina jäässä niin kuin mullakin. Ja nenä. Ja korvat. Sillä pitäis olla pipo, kun on noin lyhyt tukkakin. Varmaan se on hävittänyt sen... Onneksi en laittanut niitä valkoisia tossuja jalkaan, jotka meinasin laittaa. Muuten me oltais ihan samanlaisissa vaatteissa: musta takki, siniset farkut ja valkoiset tossut. Se olisi ollut kyllä jo liikaa mun nauruhermoille.

Toi sohvanurkkaus on ihan hyvä. Hrrrr... Olipas kylmä ulkona ! Ihanan lämmintä teetä. Ottikohan sekin teetä, kun mäkin otin ? Se kumminkin tykkää kahvista enemmän. Hmmm. Ketä se muistuttaa...? Ai, niin ! Sitä tuttavaperheen miestä, jolla on niin veikeä ilme aina ! Ei ne kyllä saman näköisiä ole, mutta joku ilme... Olisko silmissä...? Ne onkin siniset ! Tai siis tiesinhän mä, että ne on siniset, mutta valokuvissa ne näyttivät paljon tummemmilta, melkein mustilta. Outoa, miten suuren eron ulkonäössä silmienväri saa aikaan. Ehkä se siksi tuntui musta ensin jotenkin vieraalta. Ehkä mua siksi ujostutti siellä asemalaiturilla. Höh, ketä mä oikein huijaan: mua ujostuttaa vieläkin. No, ehkä se tästä pikkuhiljaa... Mitä hittoa mä sanon sille ??

okei...

"Tietää erityisen hyvää onnea löytää
lantti kruunapuoli ylöspäin."


Okei... Mut mun mielestä kyllä tietää erityisen hyvää onnea, jos löytää 500 euron setelin ihan miten päin vain...

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Kohtaaminen

Juna hidasti jo. Viimeinen mutka ja sitten ollaan perillä asemalla. Kurkistan ikkunasta. Kuka heistä ? En näe ketään, joka voisi olla hän. Tosin aurinko paistaa niin kirkkaasti, etten senkään takia näe kunnolla asemalaiturille. Nyt juna seisahtui. Huh, nyt kyllä jännittää. Äkkiä ulos junasta. En katso sivuille, en katso ketään kasvoihin. Pian vain hetkeksi piiloon alikulkutunneliin.

Miten nämä portaat ovat näin jyrkät ? Hengästyttää. Hitto. Miten aikuinen nainen voikaan tuntea itsensä näin kakaraksi ! Aurinkolasit päähän nyt ja leuka pystyyn, meni miten meni ! Huh. Siinä. Sen täytyy olla hän ! On se hän. Voi, ei... Miten se voi olla noin rennon näköinen ja mua jännittää ihan sikana. Tämä oli virhe, mä käännyn takaisin. Älä höpsi, idiootti. Sinne vaan ja halaamaan. Hui. Mmmm...

Ihana voimakas halaus. Silti mun on laitettava nämä aurinkolasit takaisin, en pysty katsomaan silmiin, kun ujostuttaa niin. Voi, hemmetti, mikä ääliö naiseksi ! Siltikin. Ujostuttaa. Vilkaisen varovasti häntä. Miten se pystyykin olemaan noin tollanen... itsevarma ? Ja namu. Ja hiton nuoren näköinen ! Apua. Mitäköhän tästäkin vielä tulee... ?

vai niin

"Tuuri ei ole uskoa,
vaan leikinlaskua elämän
mielettömyyksien edessä."

- Wayne E. Oates
, Luck:
A Secular Faith

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Kyllä mäkin sua rakastan, Rami.

Katsoin muutaman nauhoituksen amerikkalaisesta komediasarjasta Everybody Loves Raymond. Ja pakko tunnustaa: nauroin monta kertaa ihan ääneen.

Olen aina tykännyt jostain kumman syystä siitä sarjasta, vaikka se onkin niitä ärsyttäviä valmiiksinaurettuja sarjoja. Siinä vain on jotain, joka kutkuttaa mun kieroonkasvaneita nauruhermojani. Enkä käsitä, miten ne näyttelijät pystyvät kuvaamaan sitä kuolematta itse nauruun. Harmitonta hupia tiistai-illan ratoksi. Se vie ainakin ajatukset pois muista mieltä askarruttavista kysymyksistä.

Tulipa mieleeni myös eräs herrapuolinen henkilö tuolta riehakkaalta 80-90 -luvulta. Häntä sanottiin Reimondiksi, vaikka ihan supisuomalainen Rami olikin. Aikamoinen velikulta ja vilkkusilmä oli hänkin silloin, mutta nyt tiedän, että hänetkin on kesytetty kiltiksi kotikissaksi. Sitä se ikä teettää, ystäväiseni. Kaikkea hyvää elämässä myös Sinulle.

Ja hyveli yöteli.

Peli ei ole vielä menetetty

"Moni onnenpotku on kohdannut
toivonsa jo heittänyttä miestä."

-Plautus, roomalainen näytelmäkirjailija

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Auta ARMIAS !!!

Taas sataa lunta !!

Mulla on tunne, että mua on petetty. Tammikuussa ja no, okei, helmikuussakin kuuluu olla talvi. Ja nyt se totta tosiaan oli, Talvi isolla t:llä. Mutta nyt on maaliskuu ja maaliskuu on KEVÄTkuukausi, sanoi kuka tahansa ja mitä ! Mä en nyt vaan enää hyväksy tätä ja jos ei kohta ala tapahtua jotain konkreettista näitten lumimassojen häivyttämiseksi, niin mä teen valituksen. Vaadin korvauksia menetetystä uskosta ja tuhotuista hermoista.

Joo, kevät tuntuu olevan, kun on jotenkin niin nuukahtanut ja tympeä olo. Mikään ei oikein kiinnosta eikä mitään oikein jaksaisi edes yrittää piristääkseen itseään. Tekisi vain mieli kaapata kapsekki kainaloon, iskeä aurinkolasit pärställe ja häipyä Pippurimaahan pakoon tätä talvea. Tätä ikuisesti jatkuvaa talvea, joka vain vaanii paskamaisinta hetkeä muuttuakseen vuodenajaksi nimeltä Räntäkurarapaloska. Se viides vuodenaika taitaakin tänä vuonna tehdä pituusennätyksensä, jos nyt yhtään saa selvänarvaajan kykyjään käyttää.

Talviuni ja -horros on jotenkin alkanut kiehtoa meikäläistä. Sänky suorastaan huutaa kaivautumaan peittoihin ja tyynyihin ja iskemään pihkatapin rektaaliinsa ja vaipumaan koomaan herätäkseen vasta sitten, kun pääskysetkin jo valittavat kuumuutta pihakoivussa. Ehtisiköhän vielä ? Ja sen lupaan: jos joku seuraavan hellejakson aikana, milloin se sitten onkaan, valittaa, että on liian kuivaa ja kuumaa, niin potkaisen sitä ääliötä takaressuun niin, että lentää suoraan keskelle ensi talvea !

Toisaalta kaiken nuupahduksenkin keskellä syvällä sisimmässäni porisee tulivuori keräten painetta purkautuakseen sitten jossain vaiheessa tuhoisin seurauksin, jos sitä painetta ei saa muuten tasattua. Mutta miten ? Tulee mieleen vain paheksuttavia ja moraalisesti arveluttavia keinoja, joilla olon saisi keventymään. Keventymään hetkeksi ennen suota, vetelää, ojaa ja allikkoa. Tai ennen pirulle-pikkusormi -päätöstä. Ei taida olla hyvä mitenkään päin. Voiperse.

Autio saari Karibianmeressä. Turkoosinsinistä lämmintä vettä. Aurinkoa, aurinko ja aurinkoa pilveettömältä taivaalta. Lämpöä, kuumuutta ja kosteutta. Maalla, meressä ja sängyssä. Tuoreita hedelmiä käden ulottuvilla. Kylmää jäätelöä kuumalta vatsalta. Jääpaloja. ~ 170-180 cm. ~ 80-90 kg. ~ 25-30v. Mieluummin tummahko. Mieluummin siniset/vihreät. Mieluummin hetero. Mieluummin HETI.

*huok*

Miten se menikään...

Jos annan itselleni luvan olla typerä, menettää se merkityksensä.